Tämän vuoden Spirit of Paimio -konferenssin teemana on Yhteisöjen uusi aika. Arkkitehdit, akateemikot, median ammattilaiset ja muut luovat ajattelijat johtavat keskustelua, jonka tavoitteena on tutkia yhteisöjen kehittyvää roolia nyt ja tulevaisuudessa. Eräs yhteisöjen ajankohtainen tehtävä on toimia yhteiskunnan resilienssin selkärankana.
Yhteisöillä on pitkään ollut keskeinen rooli ihmisten selviytymisessä ja hyvinvoinnissa. Paimion parantola – esimerkki empaattisesta ja huolehtivasta arkkitehtuurista, jonka Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat 1930-luvulla – nojasi yhteisöllisyyteen osana potilaiden toipumisprosessia. Parantola ei ollut vain lääketieteellinen laitos, vaan myös mikrokosmos, jossa ihmisiä yhdisti paitsi sairaus, myös kollektiiviset, inhimilliset kokemukset.
”Parantola oli läheisesti sidoksissa ajatukseen keskinäisestä tuesta. Jokainen kerros oli suunniteltu omaksi yhteisökseen”, kertoo Paimion parantolan säätiön kuraattori, arkkitehti Joseph Grima.
Ajatus yhteisöllisyydestä kulkee punaisena lankana Aaltojen työn läpi. Parantolasa Se rohkaisi vuoropuheluun, vaali luovuutta ja tuki sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mikä oli olennainen osa toipumisprosessia.
Tänä päivänä yhteisöjen ja niiden merkityksen tarkastelu on erityisen tärkeää. Yhä useammat ihmiset alkavat tunnistaa yhteisöt keskeisinä tekijöinä myös yhteiskunnan resilienssin ja hyvinvoinnin vahvistamisessa, erityisesti kriisien aikana.
Paikallisyhteisöissä on voimaa
Uumajan yliopiston valtiotieteiden laitoksen apulaisprofessori Veronica Strandh on tutkinut yhteisöjen osuutta kriiseistä selviämisessä. Strandhin mukaan paikallisyhteisöillä on usein resursseja ja kulttuurista voimaa, joita voidaan hyödyntää silloin, kun institutionaalinen kapasiteetti ei riitä. Paikallisten verkostojen merkitys sekä kriisien akuutissa vaiheessa että jälleenrakentamisessa saa kasvavaa tukea myös tutkimustuloksista.
”Pohjoismaat luokitellaan hyvinvointivaltioiksi, joissa ihmisillä on vahva luottamus viranomaisiin, ja asiat toimivat monilta osin hyvin. Mutta ihmiset olettavat, että viranomaiset suojelevat meitä. Muihin maihin verrattuna muihin maihin olemme hieman jäljessä, mitä tulee yhteisöjen hyödyntämiseen”, Strandh sanoo. ”Paikallisyhteisöissä on voimaa. Ne ovat perinteisesti vahvempia maissa, joissa valtion läsnäolo on vähäisempää ja institutionaalinen kapasiteetti heikompaa.”
Yhteiskunnan rakenteiden lisäksi kulttuuri tai maantieteelliset seikat saattavat vaikuttaa vahvojen yhteisöjen syntymiseen: esimerkiksi Australian maaseudulla yhteisöt ovat elintärkeitä, koska valtion viranomaiset eivät voi olla läsnä kaikkialla valtavien etäisyyksien vuoksi.
Viimeaikaisissa tutkimuksissaan Strandh on nähnyt selkeän eron siinä, miten kriiseihin reagoidaan kaupungeissa ja maaseudulla. Kaupungeissa asukkaat tukeutuvat usein virallisiin instituutioihin, olettaen, että valtio ratkaisee ongelmat kohtuullisessa ajassa. Maaseutualueilla sen sijaan omaksutaan enemmän yhteisökeskeinen lähestymistapa, jossa kylä, epäviralliset resurssit ja paikalliset kokoontumispaikat ovat keskeisiä selviytymisen ja toipumisen kannalta.
Kolmansien tilojen merkitys
Nykyteknologian ansiosta ihmisiin on helppo pitää yhteyttä lähes mistä tahansa virtuaalisesti, eikä Aaltojen edistämä yhteisöllisyys ole enää välttämättä riippuvaista fyysisestä läheisyydestä. Silti arkkitehtuuri, fyysiset tilat ja kokoontumiset ovat edelleen tärkeitä ihmisille. Ne tarjoavat käytännön turvaa ja keinoja yhteisöjen sosiaalisen pääoman lisäämiseen.
Kriisien sattuessa ihmiset etsivät konkreettisia, yhteisiä kokoontumispaikkoja – oli kyseessä sitten kyläkeskus tai kaikkien tuntema kyläkauppa.
”Kun jotakin pahaa tapahtuu, ihmiset haluavat fyysisen kokoontumispaikan. Jos puhelinta ei voi ladata tai kommunikaatio on mahdotonta, se ’tuttu, iso keltainen rakennus mäen päällä’ tarjoaa suurta turvaa”, Strandh sanoo.
American Behavioral Scientist -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan yhteisöjä tukevaa sosiaalista pääomaa voidaan kasvattaa myös arkkitehtuurin ja suunnittelun avulla. Vuorovaikutusta tapahtuu esimerkiksi paikoissa, joissa ihmiset voivat tavata ja viettää aikaa yhdessä. Näitä tiloja kutsutaan usein termillä ”kolmannet tilat”, käsite, jonka sosiologi Ray Oldenburg lanseerasi 1980-luvulla. Kolmannet tilat ovat fyysisiä tiloja, jotka eivät ole koteja tai työpaikkoja, ja joihin kaikilla on ilmainen tai lähes ilmainen pääsy. Esimerkiksi kahvilat, kirjakaupat, baarit ja kirjastot toimivat tällaisina tiloina, joissa sosiaalinen pääoma voi syntyä ja kasvaa.
Kohti vahvempia yhteisöjä
Tämän vuoden Spirit of Paimio -konferenssin tavoitteena on etsiä uusia visioita yhteisöjen tulevaisuudelle. Miten voimme kehittää aikaisempien vuosikymmenten arkkitehtonisia ratkaisuja niin, että ne tukevat yhteisöjen syntymistä jatkossa? Millaisissa foorumeissa ja millaisilla alustoilla ihmiset pitävät yhteyttä toisiinsa tulevaisuudessa?
Strandh korostaa, että yhteisön resilienssi alkaa pienistä teoista, kuten naapureiden tervehtimisestä ja omalla alueella asuvien ihmisten tuntemisesta. Seuraava askel voi olla käynnistää paikallisia keskusteluja valmiudesta ja selvittää, millaisia resursseja ja millaista osaamista omasta naapurustosta löytyy. Yhteisön resilienssin kehittämisen voi ottaa myös aiheeksi vaikkapa taloyhtiön kokouksessa.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vahvat sosiaaliset verkostot voivat olla jopa taloudellisia seikkoja olennaisempia kriiseistä toipumisessa. Strandh kertoo amerikkalaisista tutkimuksista, joissa vertailtiin yhteisöjen palautumista hurrikaani Katrinan jälkeen. Varakkaat, hyvin yksilökeskeiset yhteisöt toipuivat heikommin verrattuna taloudellisesti huonommassa asemassa oleviin alueisiin, joilla sosiaalinen yhteenkuuluvaisuus oli vahvaa. Ihmisten väliset suhteet ovat yhä resilienssin keskeinen perusta – tai kuten Strandh sanoo, käyttäen ruotsalaista kielikuvaa: ”Kriiseissä ja katastrofeissa yksin ei ole vahva.”
”Uskon, että meneillään on momentum, jossa yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneita valmiudesta ja haluavat toimia. Suuri osa keskustelusta liittyy käytännön asioihin, kuten kotivaraan ja lämmönlähteisiin, jotka ovat toki tärkeitä. Mutta yhä useammat ovat alkaneet pohtia myös sosiaalisten suhteiden merkitystä.”
