fbpx

Taiteilijaresidenssin päiväkirja vol.2 – Luovuuden uudentaminen

’’Voimmeko jäädä pidemmäksi aikaa?’’
’’Voinko tulla takaisin joka kuukausi?’’
’’Voisimmeko palata ensi kesänä?’’

Nämä olivat ensimmäiset kysymykset, jotka nousivat esiin kesäkuun residenssin toisessa työpajassa. Tunnelma oli korkealla, samoin yhteenkuuluvuuden ja -kuulumisen tunne. Parantolan arkkitehtuuri ja design olivat puhutelleet selkeästi jokaista residenttiä ja jättäneet heihin jälkensä.

”Rakennus herättää eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka saavat meidät tuntemaan jotakin. Samalla ne innostavat meitä tekemään parempaa maailmaa ja rakentamaan yhteenkuuluvuutta’’, taiteilija Anna Pesonen reflektoi residenssiaikaansa.

”Rakennuksen historia tuntuu voimakkaana”, kirjailija Gráinne Lyons kertoo kokeneensa myös. Itse asiassa niin voimakkaana, että se tuntui hänestä aluksi melkein ylitse pääsemättömältä. Lyons ei ollut varma, löytäisikö hän esseelleen minkäänlaista kerronnallista kaarta.

”Minun oli todella vaikea liikkua Aalto-kultin ympärillä. En tajunnut, kuinka suuri Aalto on. Hänhän on valtava!”

 

Keskusteluja rakennuksen kanssa

”Toisella viikolla sain rytmistä kiinni, ja nyt essee on yhdistelmä rakennuksen sosiaalihistoriaa, arkkitehtuuria ja luontoa. Ilman kaikkia kolmea se ei olisi yhtä kiehtova kuin synteesinä.”
Lyons lukee meille otteita tekstistään. Lopullinen teos tulee olemaan nimeltään Kun asuimme metsässä, ja se on käytännössä autofiktiota Annie Ernaux’n tyyliin.

”Punon yhteen nykyhetken residenssikokemukseni ja pohdintani juuri kokemastani sairaudesta.’’

Teksti virtaa kauniisti parantolan menneisyydestä ja nykyisyydestä Winston Churchilliin hänen sairautensa aikana, ja yhdistää niihin Lyonsin kokemukset hänen omasta sairaudestaan ja toipumisestaan.

Viikon kuluttua Lyons alkoi tuntea keskustelevansa rakennuksen kanssa, olevansa sen kanssa vuorovaikutuksessa. Hän pohtii, oliko joku muukin keskustellut rakennuksen kanssa.

’’Minusta tuntui myös, että keskustelin Aaltojen kanssa. He olivat mielessäni päivittäin’’, Pesonen sanoo. ’’Heidän radikaali ja aito työnsä kantaa edelleen ja ohjaa uusia sukupolvia kohti innovaatiota ja uutta ajattelua’’, Pesonen pohtii.

Kun rakennuksessa asuu, se antaa juuri sitä, mihin se on suunniteltu, oli sitten kyseessä potilas tai residenssissä oleva taiteilija.

’’Lontoossa minun on joskus äärimmäisen vaikeaa keskittyä. Täällä menen vain huoneeseen ja välittömästi uppoudun kirjaani ja kirjoituksiini. Haluan aina tehdä asioita rauhallisesti ja ymmärtää todella, mitä teen’’, Pesonen jatkaa.

Rakennus rauhoitti hänen mielensä ja auttoi häntä keskittymään ja pohtimaan oman taiteellisen työnsä perusteita. ”Parantola on täydellinen esimerkki Aaltojen työstä, täynnä voimaa ja energiaa. Aihepiireillä ei ole merkitystä. Rakennus ja sen suunnittelu ovat kaikkinensa niin paljon suurempia.”

 

Värit avaavat solmuja

Parantolan arkkitehtuuri ja design koskettivat vahvasti myös taiteilija Juliana Hyrriä. Hän tuli residenssiin käynnistämään luovan moottorinsa vaikean kevään jälkeen. Kahden menestyneen graafisen romaanin jälkeen hän työskentelee nyt kolmannen parissa.

Hyrrin työhuone on täydellinen esimerkki taiteilijan työtilasta residenssissä. Se koostuu maalauksista, piirustuksista, storyboardeista ja värimaailmoista, mutta myös inspiroivista esineistä: vanhoista lehdistä, kirjoista, muistoista ja löydetyistä esineistä. Kaikki kiehtovasti järjestettynä.

’’Viime vuosi oli niin kiireinen, että se vain kulutti minut loppuun. Käytännössä tulin tänne värien ja rauhan vuoksi, ja ne sain’’, Hyrri sanoo. ’’Paimion värit eivät pettäneet minua, ja löysin inspiraation ja sain työni virtaamaan.’’

Hyrrin uusi kirja julkaistaan ensi vuonna, ja julkistukseen liittyviä esiintymisiä eri puolilla Eurooppaa on jo kalenterissa.


Julianan värejä ja muotoja

 

Ovenkahvat avaavat solmuja

Parantola auttoi myös muotoilija Xander Maclarenia pääsemään takaisin kiinni luovuuteensa.

’’Odotin innolla olemista keskellä ei mitään, samalla kuitenkin mielenkiintoisessa paikassa muutaman viikon ajan. Se teki ehdottomasti tehtävänsä’’, Maclaren sanoo.

Parantola oli täynnä asioita, jotka herättivät hänen uteliaisuutensa, ja jokaisen löydön jälkeen hän halusi nähdä ja löytää lisää. Hän aloitti residenssinsä kiertämällä rakennusta viikon ajan. Hän otti valokuvia erilaisista asennetuista esineistä ja yritti selvittää, mikä oli alkuperäistä ja mikä oli lisätty myöhemmin. Erityisesti hän kiinnostui kuuluisasta ovenkahvasta.

Maclaren otti yhteyttä Aalto-museoon, ja he lähettivät kahvan tekniset piirustukset. Hän aikoi tehdä 3D-mallin, kahvan kopion, mutta sitten hän alkoi huomata ristiriitaisuuksia piirustusten ja lopullisen tuotteen välillä.


Xanderin kokoelma

”Lopulta en tehnyt tarkkaa kopiota. Sen sijaan tein kahvoista katalogin, joka näyttää kahvat muutamasta kulmasta ja niiden sijainnin rakennuksessa.”

Kahvojen lisäksi Maclarenia kiinnostivat kellot. ”Tutkin kaikki rakennuksesta löytämäni käytävien kellot. Kaikissa niissä taulujen maalaukset olivat hilseytyneitä. Luulen, että alkuperäiset kuluivat ajan myötä.”

Maclaren olettaa, että kellot oli kunnostettu jossain määrin kaavan mukaan, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia. Kaikki löytämänsä kellot näyttivät siltä, että niitä oli retusoitu.Alkuperäisyyden, muutoksen ja parannuksen välisten suhteiden selvittäminen oli hänelle jatkuva ajatusleikki.

’’En ollut koskaan ollut Alvar Aallon rakennuksessa aiemmin, joten koin täydellisen uppoutumisen heti alusta alkaen’’, Maclaren sanoo lopuksi.


Xanderin piirustuksia kellojen numeroista

 

Kurssin muutos

Jos Maclaren tunsi Aallon hyvin, ääniteknikko Malloy James tuli residenssiin toiselta puolelta spektriä. ’’Kun tulin tänne, en tiennyt paljoakaan Aalloista ja heidän työstään. Se muuttui nopeasti.’’

James osallistui neljään, viiteen opastettuun kierrokseen parantolassa residenssin aikana, joten hän sai runsaasti tietoa Aalloista ja parantolasta. Lopulta rakennus muutti myös hänen työsuunnitelmaansa.

’’Näkymien, äänten, värien, ilmapiirin ja ihmisten vuoksi työprosessini ja ajatukseni muuttui’’, James sanoo. ’’Lopulta kuulin enemmän klassista musiikkia, näin enemmän elokuvien kohtauksia, ja se tuli minusta ulos.’’


Malloy soittamassa otteita äänimaisemasta.

Monin tavoin rakennus on kuin täydellisesti tehty elokuvaa varten. Ei ihme, että äänimaisemat ja musiikki, joita hän loi residenssin aikana, kuulostavat elokuvan soundtrackilta.

’’Sain leikkiä ja olla kuin lapsi, kuvitella, miltä kohtaukseni elokuvassani näyttäisivät ja miltä ne kuulostaisivat.’’

Kaikki asukkaat olivat yhtä mieltä Jamesin kanssa, kun kuuntelimme hänen erilaisia ambient-äänimaisemiaan. Musiikin tunnelmat vaihtelivat, ja me kaikki kirjoitimme omia elokuvia ja kohtauksia parantolasta mielessämme.


Juliana, Anna ja Danielle kuuntelemassa

 

Odotukset immersiosta täyttyivät

Tullessaan residenssiin taiteilija Danielle Yukari odotti paljon rakennukselta jo etukäteen. Hän tunsi sen hyvin kuvista ja teksteistä. ’’Kun asuu täällä kolme viikkoa, immersion kokemus on uskomaton. Pääsin lähemmäs värejä, tekstuureja ja muotoja.’’

Yukarin pääasiallinen media on keramiikka. Keskeisenä kysymyksenä työssään hän tutkii prosessin liittyviä toistuvia liikkeitä ja kehon vaikutusta niihin.

’’Oli itse asiassa aika mukavaa, ettei täällä ollut keramiikkavälineitä. Keramiikan kanssa työskentely vaatii tiettyä kurinalaisuutta. Kaikki täytyy suunnitella aina vähintään päivä etukäteen materiaaliin ja siihen liittyvän prosessin vuoksi.’’

’’Työskentelin edelleen saven kanssa, mutta se antoi tilaa tutkia muita medioita, joita olen halunnut tehdä pitkään tai jotka ovat olleet työssäni hieman sivussa.’’

Yukarin työhuone muuttui kauniisti detaljoiduksi galleriaksi täynnä valoa, värejä ja erilaisten medioiden vuorovaikutusta. Futon-tyyppinen, höyhenenkevyt päiväpeti, jossa voi levätä ja ottaa kaiken ympärillä olevan sisäänsä, täydensi kokonaisuuden mukavana yksityiskohtana.


Danielle esittelemässä työhuonettaan.

’’Se on myös erittäin hyvä pienille päiväunille prosessien välillä’’, Yukari naurahtaa. ’’Tunsin olevani erittäin etuoikeutettu, että minulla oli tällainen studio. Voinko vuokrata sen ja tulla tänne kerran kuukaudessa?’’

 

Taiteellisen työn reunojen tutkiminen

Muotoilija Louise Dousset halusi syventää yhteyttään muihin taiteellisiin käytäntöihinsä. ”Olen kiinnostunut löytämään maalauksen suhteita työhöni. Se ei vielä ole sidoksissa suunnittelukäytäntöihini, vaikka uskonkin sen olevan.”

”Joka kerta kun maalaan, levitän. Siksi nautin kuvien näyttämisestä osana prosessia. Maalasin joka päivä ja kehityin siinä myös sujuvammaksi.”


Louisen maalauksia männyistä.

Mutta residenssissä ei ollut paikalla vain taidemaalari Dousset. Muotoilija Dousset oli myös paikalla tekemässä katalogeja Maclarenin kanssa.

’’Keräsin erilaisia rakennuksen piirteitä, tarkastelin esimerkiksi kerrostumia eri tuoleissa ja yritin hahmottaa, mikä niistä oli ensimmäinen ja nähdä aikajanan ja kehityksen.”

’’Nautin myös nähdä, miten rakennus vaikuttaa ihmisiin, jotka kerääntyvät siihen ja sen ympärille.’’ Kun vierailee arkkitehtonisessa rakennuksessa esimerkiksi iltapäivän ajan, helposti keskittyy rakennukseen, mutta ei välttämättä siihen, mitä ympärillä on.

”Minulla on kuvakokoelma ihmisistä, jotka ottavat selfieitä rakennuksen edessä ja heidän reaktiosta sisään tullessa. Joka päivä rakennukseen tulee uusia ihmisiä, ja on aina hauska nähdä, mikä heitä siinä vetää puoleensa.”


Louisen katalogipiirustuksia

 

Post Scriptum
Residenssin aikana Gráinne Lyons ei keskittynyt pelkästään kirjoittamiseen. Vähän kuin Xander Maclaren, hän myös katalogoi parantolan historiaa, potilaita, jotka olivat jättäneet jälkensä ikkunakahvoihin.

Oli kuin potilaat menneeltä ajalta tervehtisivät residenttejä kätellen ja toivottaisivat heille onnea Lyonsin kuvissa.

Viimeisimmät artikkelit

Tilaa uutiskirjeemme

Paimion parantola on enemmän kuin rakennus. Vuosien saatossa parantola on saavuttanut kansainvälisen maineen yhtenä modernin arkkitehtuurin merkkiteoksista.

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä Paimion parantolan tapahtumista ja näyttelyistä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.