Oppaat

Paimion parantolan oppaat ovat saaneet paljon kiittävää palautetta. Ei ihme, sillä he ovat tarkkaan valittu ja huolellisesti tehtäväänsä perehdytetty yhdeksän ammattilaisen joukko. Oppaiden taustat vaihtelevat, ja niin vaihtelevat iätkin. Joukossa on niin maistereita kuin yliopistolla opiskeleviakin. Ryhmään mahtuu myös ammattioppaita. 

Yhdistävänä tekijänä oppailla on rakkaus kulttuuriin, muotoiluun ja arkkitehtuuriin sekä yleisökohtaamiseen. Oppaat ovat myös taitavia ’’kuuntelemaan’’ asiakkaita ja painottamaan kierroksen opastusta sen mukaisesti. Yksityiskierroksen osallistujat voivat kertoa etukäteen, minkälaisen painotuksen kierrokseensa haluavat – arkkitehtuuria vai muotoilu, historiaa vai tarinoita? 

Jokaisella oppaalla on oma tyyli ja tapa kertoa Paimion parantolasta, vaikka samat asiat kierroksen aikana käydään läpi. Opastuksia yhdistää parantolan syvä tuntemus, oppaita halu jakaa ja innostaa kävijöitä, jotta kierros jättäisi muistijäljen ja syventäisi vierailijan suhdetta Paimion parantolaan.

Keltaisiin t-paitoihin pukeutuneiden oppaiden iloinen tervehdys pääaulassa on alku ja takuu onnistuneelle vierailulle.

Hallitus

Paimion parantola -säätiö

Heikki Aalto-Alanen
Puheenjohtaja

Timo Hintsanen
Varapuheenjohtaja, kaupunkisuunnittelujohtaja, Turun kaupunki

Jari Jussinmäki
Hallituksen jäsen, kaupunginjohtaja, Paimion kaupunki

Olavi Hiekka
Hallituksen jäsen, DI

Tommi Lindh
Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, Alvar Aalto -säätiö

Laura Aalto
Hallituksen jäsen, viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto

Kai Huotari
Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, Kaapelitehdas

Paimion parantola Oy

Olavi Hiekka
Puheenjohtaja, DI

Timo Hintsanen
Varapuheenjohtaja, kaupunkisuunnittelujohtaja, Turun kaupunki

Heikki Aalto-Alanen
Hallituksen jäsen

Jari Jussinmäki
Hallituksen jäsen, kaupunginjohtaja, Paimion kaupunki

Mirkku Kullberg
Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, Paimion parantola -säätiö

Miia Perkkiö
Hallituksen jäsen, restaurointipäällikkö, Suomenlinnan hoitokunta

Tilaa uutiskirjeemme

Paimion parantola on enemmän kuin rakennus. Vuosien saatossa parantola saavutti kansainvälisen maineen yhtenä modernin arkkitehtuurin merkkiteoksista.

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä 90-vuotiaan Paimion parantolan juhlavuoden tapahtumista ja näyttelyistä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.