Kesällä 2024 Paimion parantola -säätiö tarjoaa ainutlaatuisen kansainvälisen ohjelman eri alojen taiteilijoille. Ohjelma kattaa arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen, esittävät taiteet, musiikin, kirjallisuuden, kirjoittamisen, elokuvan ja kuratoinnin. Valitut taiteilijat saavat työskennellä ja asua Alvar ja Aino Aallon suunnittelemassa mestariteoksessa kolmen viikon ajan.

Heinäkuun residentit presentoivat töitään työhuonekierroksella.

’’Suurin yllätys residenssiaikana oli, että kiinnostuin uudestaan arkkitehtuurista myös ammatillisesti’’, Enrico Pinto sanoo.

Italialainen, Pariisissa asuva arkkitehti Pinto on tehnyt uraansa viime vuosina sarjakuvataiteilijana ja kuvittajana. Paimion kesäresidenssiin hän tuli valmistelemaan uutta sarjakuvaromaania postmodernin arkkitehtuurin keskeisestä tekijästä Denise Scott Brownista.

Aluksi Pinto haluaa kuitenkin esitellä meille sarjakuvamuotoon tehtyä residenssipäiväkirjaansa. Ihastuksissamme seuraamme tarinaa. Kuvitus, tarina ja tapahtumat tempaavat mukaansa. Myös Alvar ja Aino Aallon haamut pääsivät mukaan tarinaan.

’’Kävin heidän kanssaan keskusteluja niin parantolasta kuin arkkitehdin työstäkin.’’

Pinton hullutteleva huumorin taju on tullut selväksi ensimmäisestä workshopista lähtien. Päiväkirja todentaa, että Pinto on ’’hullu italialainen’’ kuten hän mielellään itseään kuvailee.

Robert Venturin ja Denise Scott Brownin postmodernin arkkitehtuurin poleeminen merkkiteos Learning from Las Vegas on Pinton sarjakuvaromaanin pohjana. Residenssin aikana hän kehitti moniulotteista tarinaa, jossa Venturista ja Scott Brownista tehdään elokuvaa.

Ikuinen jälki työhuoneessa

’’Hiilipöly on niin hienoa, ettei se ikinä lähde pois tästä huoneesta, vaikka me emme näe sitä’’, japanilainen kuvataiteilija Aiko Tsukahara sanoo.

Uusien teosten taustalla on Vladimir Malevitshin Musta Neliö. ”Se on modernin maalaustaiteen nollapiste.”

Musta neliö on inspiroinut Tsukaharaa jo pitkään. Viimeisimmässä näyttelyssään paperiteokset limittävät abstraktin taiteen radikaaliuden sen toimintaympäristön radikaaliin muutokseen. Sama teema jatkuu nyt.

Johtuen Tsukaharan tekniikasta, hiilipölyä oli huoneessa välillä niin paljon, että oli vaikea hengittää. Teokset kommentoivat hiiltä ja teollista vallankumousta modernismin ja sitä kautta parantoloiden ja niihin liittyvä arkkitehtuurin juurisyynä.

’’Minua kiinnostaa modernismiin voimakkaasti liittyvä kontrolli, joka näkyy Paimion Parantolassa kaikki alla’’, Tsukahara sanoo.

Tsukaharan töiden yksi aspekti on fyysinen interventio modernismin linnakkeessa. ”Kaikki täällä on suunniteltu likaa ja pölyä vastaan.”

Parantola soi

Muusikko Ringa Manner kääntyy katsomaan ulos työhuoneensa ikkunasta ja alkaa johtaa kuvitteellista mäntymetsän orkesteria. Olemme kokoontuneet kuuntelemaan Mannerin residenssin aikana tekemää musiikkia studioon, jonka hän rakensi työhuoneeseensa heti sen aluksi.

’’Marjanpoiminta männikössä saa aivan uudenlaisia sävyjä, kun musiikki soi huoneessa’’, Manner toteaa.

Residenssin aikana Manner on tutkinut kovalevyjään, runovihkojaan, lukenut Dantea ja Södergrania.

”Ja pelannut erittäin paljon Mahjong Solitarea.”

Se auttaa Manneria keskittymään. Keskittymisen tulokset ovat kuultavissa. Uusia viimeistelyä vaille valmiita teoksia on yhteensä yhdeksän. Maalaileva ambient vie testiryhmän ajatukset Paimion parantolaan. Tila on muuttunut musiikiksi.

”Paikka kuuluu töissä selkeästi”, Manner myöntää.

Kokonaisuuden työnimenä on Paimio Tapes, joka mahdollisesti myös Ruusut-yhtyeessä vaikuttavan Mannerin seuraava sooloalbumi.

’’Katsotaan, mihin tämä kehittyy. Nimien suhteen en välttämättä halua olla erityisen spefi tai antaa liikaa kuulijoille vinkkejä.’’

Ei vain rakennus, vaan myös yhteisö

’’Aika parantolassa on ollut erittäin inspiroiva ja produktiivinen’’, arkkitehti Aurelius Kowalczyk sanoo.

Hänen huoneensa on todiste siitä, astuimme yhdessä gallerianäyttelyyn. Tokioon asettunut Kowalczyk on työssään transitiovaiheessa. Hän on suuntautumassa enemmän taiteeseen. Siihen liittyviä mahdollisuuksiin hän on keskittynyt koko residenssin ajan.

’’Työt edustavat tässä risteyskohtaa, joissa olen.’’

Vielä ei ole varmaa, mitä materiaalista lopulta syntyy, mihin se johtaa. Paimion henki muutti myös alkuperäistä työsuunnitelmaa.

’’Aluksi en lopultakaan ollut varma, mitä halusin tehdä.’’

Residenssiaika johti häntä uusille, kartoittamattomille vesille. Keskustelut muiden residenssien kanssa ja itse rakennus ympäristöineen auttoivat häntä paljon. Arkkitehtuurisilla linjoilla on keskeinen osa Kowalczykin taiteessa. Paimion residenssissä hän halusi tutkia Aallon linjoja, geometriaa ja tilan määrittymistä yksityiskohtaisesti.

’’Paimion parantolan kerrostuneisuus yllätti minut’’, Kowalczyk sanoo.

Lopulta se näyttäytyi suurena voimavarana, samoin kuin residenttien yhteisö.

’’Välillemme muodostunutta sidettä ei voi liikaa korostaa.’’

Totta, sen voi aistia residenttien välisessä dynamiikassa konkreettisesti.

Mittauksia ja pienoismalleja

’’Tervetuloa työhuoneeseeni’’, amerikkalainen arkkitehti Thomas Gardner aloittaa presentaationsa. Hän on työskennellyt viime vuodet erilaisissa yhteisöllisissä projekteissa niin Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin.

Residenssin aikana Thomas on keskittynyt klassisiin arkkitehtuurin työkaluihin – piirroksiin, mittauksiin ja pienoismalleihin kuuluisan Volume Bleu et Jaune -projektin hengessä, joka kartoitti pikkutarkasti Medicien palatsin taiteilijan studion.

Hän on tehnyt jopa pienoismallin residenssikäytävän työhuoneista.

’’Tässä on Aiko, tässä Landon, tässä Enrico’’, Thomas esittelee.

Pienoismalli herättää ihastusta.

’’En kuitenkaan rakentanut pikkuruisia hahmoja kenestäkään, se olisi ollut ehkä hieman häiritsevää’’, Gardner naurahtaa yleisön riemuksi.

Garner aloitti mittaamalla ja piirtämällä työhuonetta kaikista mahdollista ja ja ei-arkkitehtien mielestä jopa mahdottomista kulmista.
’’En tehnyt tätä mitenkään erityisen analyyttisesti, ainakaan vielä.’’

Työnsä Gardner teki analogisesti, hän ei käyttänyt minkäänlaisia digitaalisia apuvälineitä. Piirtämistä seurasivat paperiset pienoismallit tiloista. Samalla hän tutki tilojen värejä, kattoja, lattioita ja abstraktoi tiloja. Huoneista hän siirtyi fasadiin.

Konseptuaalinen viitekehys

’’On sanottu, että arkkitehdin pitäisi pikemminkin tehdä filmejä kuin suunnitella rakennuksia’’, Landon Brown toteaa.

Amerikkalainen arkkitehti on tullut residenssiin kehittämään Librarium-konseptia, joka yhdistää kaksi modernin arkkitehtuuriin keskeistä, yhteisöllistä rakennustyyppiä, kirjaston jan parantolan. Toinen on jo kadonnut historiaan, toinen etsii uusia ontologioita selviytyäkseen teknologisessa muutoksessa.

Työhuoneensa seinälle Brown on rakentanut parantoloiden ja kirjastojen historian, merkityksen niin arkkitehtoonisen kuin sosiaalisen ja mahdollisen tulevaisuuden ja kaikkeen tähän liittyvän verkoston. Kiehtova esitystapa, kuin päättymätön storyboard tai ikiaikainen papyrusrulla johdattaa meidät Brownin prosessiin, ajatteluun ja näkemykseen modernista sen mahdollisuuksilta ja siihen liittyneistä ja liittyvistä ongelmista kerronnallisesti toisiinsa liittyvinä polkuina.

Vaikka työn keskiössä ovat kirjastot ja parantolat, niihin liittyvät päällekkäisyydet ja risteyskohdat, Brown ei ole keskittynyt niihin pelkästää residenssinsä aikana.

Kyse on pikemminkin tulevaisuuteen viittaavan viitekehyksen luomisesta.

Se on viitekehys, jota Brown aikoo käyttää opiskelijoidensa kanssa syksyn kursseillaan Prattissa. Vaikka modernismi tuotti paljon hyvää, sen mukana tuli myös paljon ikäviä asioita kuten saasteita ja ilmastokriisi.

’’Modernismin perintö osittain kyseenalainen parhaimmillaankin.’’