fbpx

AVOIN

Taiteilijat:
Veera Kulju, Ilkka Kärkkäinen, Jouko Kärkkäinen

Kuraattori: so_helsinki

AVOIN ryhmänäyttely esittelee kolmen analogisesti materiaalin kanssa työskentelevän taiteilijan töitä. Puu, paperi ja savi taipuvat paineen alla teoksiksi, jotka ilmentävät tekijöilleen tyypillistä ilmaisua. Paine on läsnä grafiikan vedosten kohopainomenetelmässä, viilun aalloille pakottamisessa, sekä saven käsin muovaamisessa.

Teosten materiaalit ja tulkinnat kuljettavat metsään, aalloille ja parantolan arkeen. Esimerkiksi Ilkka Kärkkäisen ”A Human Behind the Curtain” teos on rakennettu ”ready made” hengessä röntgenkalvojen tutkimista varten käytettyyn valaisimeen. Kuljun töissä ollaan jälleen hauraan äärellä. Hänelle tyypillisesti käsitellään metsäaihetta, uusissa töissä on läsnä myös lähisukulaisen kokemus tuberkuloosihoitolassa. Jouko Kärkkäisen rauhaisat aallokot kulkevat isokokoisissa teoksissa, joista uusimmassa pintaa on puhkottu.

Näyttelyn nimi kertoo taiteellisen työn lähtökohdasta. On oltava avoin ja otettava vastaan ympäröivä maailma. On myös oltava avoin antaakseen itsestään katsojalle ja luodakseen autenttisesti.

Yhteislippu kesän näyttelyihin:
1o € , alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
Opastetun kierroksen yhteydessä 5 €

Tilaa uutiskirjeemme

Paimion parantola on enemmän kuin rakennus. Vuosien saatossa parantola on saavuttanut kansainvälisen maineen yhtenä modernin arkkitehtuurin merkkiteoksista.

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä Paimion parantolan tapahtumista ja näyttelyistä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.