Valtio tukee Paimion parantolan uuden käyttötarkoituksen kehittämistä

Paimion parantola -säätiön tavoitteena on ollut löytää Alvar ja Aino Aallon suunnittelemalle modernistiselle mestariteokselle uusi, kestävä käyttötarkoitus. Kehityshanke etenee nyt valtion myöntämän avustuksen tukemana toteutussuunnitteluvaiheeseen.
Kauneuden terapeuttinen voima

Joseph Grima on toiminut Paimion parantolan säätiön kuraattorina vuodesta 2023 lähtien. Mikä houkutteli ranskalaissyntyisen arkkitehdin ja kansainvälisesti tunnetun designstudio Space Caviarin perustajan Paimioon?
Residenssipäiväkirjat osa 5

Elokuun residenssitaiteilijat ovat täällä. Residentit kertovat itsestään ja työstään.
Residenssipäiväkirjat osa 4

Ei vain rakennus, vaan myös yhteisö – Heinäkuun residenssitaiteilijat kertovat työstään ja kokemuksistaan kolmen viikon residenssin lopussa.
Uusi ambient-musiikkifestivaali Oden valtaa parantolan nurmikentän 3. elokuuta

Paimion parantola tarjoaa ihanteellisen taustan uuden ambient-festivaali Odenin meditatiiviselle tunnelmalle osana Paimion kesän tapahtumia.
Residenssipäiväkirjat osa 3

Paimion parantolan kesän 2024 taiteilijaresidenssin toinen kausi alkoi heinäkuun alussa. Heinäkuun residentit kertovat ajatuksiaan residenssistä ja tulevista projekteistaan.
Residenssipäiväkirjat osa 2

Paimion parantola- säätiön kesäresidenssin ensimmäiset residentit työskentelivät parantolassa kesäkuussa. Parantolan arkkitehtuuri ja design puhuttelivat jokaista residenttiä ja jättivät heihin jälkensä.
Spirit of Paimio julkaisee lisää puhujia konferenssiin

Tämän vuoden Spirit of Paimio -konferenssi keskittyy teemaan Yhteisöjen uusi aika, ”Reimagining Community”, korostaen yhteisöjen ja yhteenkuuluvuuden voimaa. 9.-10. lokakuuta järjestettävän tapahtuman ohjelmaan kuuluu luentojen lisäksi myös teeman pohjalta käytäviä keskusteluja.
Paimion parantolan ensimmäisen taiteilijaresidenssin päiväkirja

Tänä kesänä Paimion parantola -säätiö tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen eri alojen taiteilijoille kansainvälisen residenssiohjelman kautta. Ensimmäiset seitsemän residenssivierasta työskentelivät parantolassa kesäkuun ajan.
Spirit of Paimio 2024 -konferenssin teemana on Yhteisöjen uusi aika

Tänä vuonna kaksipäiväiseksi kasvava konferenssi tuo Paimioon joukon tunnettuja kansainvälisiä luovan alan vaikuttajia ja keynote-puhujia.