Paimion parantola täyttää 90 vuotta!
Tilaa uutiskirjeemme, ja kuulet ensimmäisenä juhlavuoden tapahtumista ja näyttelyistä.
Arkkitehdit
Arkkitehti Alvar Aalto
Ryhtyessäni piirtämään sanatoria Paimiota olin sattumalta itse usean kuukauden ajan sairaana, saatoin siis käyttää itseäni koe-elementtinä siitä, millä tavalla sairaan ihmisen huone oikeastaan olisi konstruoitava. Ihminen, joka on konstanttisessa sairaustilassa, on luonnollisesti herkempi, sensitiivisempi kuin normaali ihminen
Modernin arkkitehtuurin ja muotoilun edelläkävijä
Alvar Aalto (1898–1976) loi poikkeuksellisen laajan ja monipuolisen uran arkkitehtina ja muotoilijana sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Valmistuttuaan arkkitehdiksi vuonna 1921 Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta Aalto perusti ensimmäisen arkkitehtitoimistonsa Jyväskylään. Hänen varhaiset työnsä noudattelivat ajan vallitsevaa tyylisuuntausta, pohjoismaista klassismia. 1920–30 -lukujen vaihteessa tehdyt ulkomaanmatkat tutustuttivat Aallon ja hänen arkkitehtivaimonsa Aino Marsio-Aallon kansainvälisen modernismin uusimpiin virtauksiin.
Puhtaan funktionalismin kausi kesti Aallon tuotannossa muutaman vuoden. Hänen kansainväliseksi läpimurtoteokseksi muodostui Paimion parantola, joka valmistui vuonna 1933. Aalto omaksui arkkitehtuurissaan käyttäjälähtöisen ja tarkoituksenmukaisen suunnittelun periaatteet. Tilojen yhä vapaampi käsittely, orgaaniset muodot ja luonnonmateriaalien käyttö rikastuttivat Aallon rakennusten arkkitehtonista ilmaisua 1930-luvun lopulta lähtien.
Alvar Aallolle oli ominaista rakennuksen käsittely kokonaistaideteoksena – huonekaluineen ja valaisimineen. Suurin osa myöhemmin sarjavalmistukseen tulleista huonekaluista on suunniteltu 1930-luvulla, monet jo Paimion parantolaan vuonna 1933. Vuonna 1935 perustetun Oy Artek Ab:n tehtävänä oli edistää kasvavaa Aalto -huonekalujen valmistusta ja myyntiä. Huonekalusuunnittelussa yhdistyivät käytännöllisyys, esteettisyys ja sarjavalmisteisuus, joka noudatteli Artekin johtoajatusta kotien kauniimmasta arjesta. Muotoilun pariin Aaltoa johdatti myös kiinnostus lasia kohtaan, joka tarjosi mahdollisuuden uudenlaiselle, vapaamuotoiselle materiaalin käsittelylle. Karhula-Iittalan lasisuunnittelukilpailun (1936) voiton myötä syntyi maailmankuulu Savoy-maljakko.
1950-luvulta lähtien Aallon arkkitehtitoimistoa työllistivät erityisesti julkisten rakennusten suunnittelutyöt, kuten Säynätsalon kunnantalo (1949–52), Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu, nyk. yliopisto (1951–57) ja Helsingin kulttuuritalo (1952–56). Edellistä laajempia kokonaisuuksia edustivat kaupunkisuunnitelmat, joista toteutuivat Seinäjoen kaupunkikeskus (1956–65/87), Rovaniemen kaupunkikeskus (1963–76/88) ja osin toteutettu Jyväskylän hallinto- ja kulttuurikeskus (1970–82).
Alvar Aallon työ suuntautui 1950-luvulta alkaen yhä enemmän myös ulkomaille, jonne rakennettiin sekä yksityisiä että julkisia rakennuksia hänen suunnitelmiensa mukaan.
Lähde: Alvar Aalto -säätiö
Aino Marsio-Aalto
(Aino Aalto) 1894-1949
Arkkitehti Aino Marsio-Aalto oli Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon osakas, Artekin toimitusjohtaja ja Alvar Aallon ensimmäinen puoliso. Hän oli itsenäinen, oman aikansa uranainen. Korvaamaton aviomiehensä työpari.
Arkkitehtipari työskenteli tiiviisti yhdessä ja heidän suhdettaan leimasi tasa-arvo.
Harkitsevaisena ja työteliäänä persoonana häntä pidettiin ulospäinsuuntautuneen, aktiivisesti arkkitehtuurikeskusteluun osallistuneen miehensä tasapainottavana vastaparina.
Aino Marsio oli kotoisin Helsingistä. Edistyksellisessä, kymmenlapsisessa rautatieläisen perheessä arvostettiin lasten koulutusta. Tuolloin vielä miesvaltaisen arkkitehdin uran ohessa Aino harkitsi uraa lastentarhanopettajana.
Arkkitehdiksi hän valmistui Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta 1920, samasta oppilaitoksesta kuin tuleva aviomiehensä. Opiskeluaikanaan Aino teki mm. alaan liittyviä muurarin ja puusepän töitä.
Opintojen päätyttyä hän kävi tutustumassa mm. Saksan ja Italian arkkitehtuurikohteisiin Grand Tour-tyyppisellä opintomatkalla naispuolisten arkkitehtikollegojensa kanssa.
Alvar Aallon jyväskyläläiseen yhden huoneen arkkitehtitoimistoon hänet palkattiin vuonna 1924.
Naimisiin Aino Marsio ja Alvar Aalto menivät samana vuonna. Kuukauden pituisella häämatkalla he kävivät tutustumassa eurooppalaisiin arkkitehtuurikohteisiin.
Tämän jälkeen Ainosta tuli Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon toimiston täysivaltainen osakas ja Manner-Euroopan matkustelusta oleellinen osa myös Alvarin arkea.
Naimisiin mentyään hän käytti vaihtelevasti kahta muotoa nimestään. Käyttö ei ollut vakiintunutta mutta Aino Aalto oli yleisempi arkkitehtipiireissä ja Alvarin yhteydessä. Erityisesti myöhemmin, Artekin aikoihin, hän käytti nimeä Aino Marsio-Aalto.
Lapsista Johanna syntyi 1925 ja Hamilkar 1928. Paimion parantolan suunnittelun aikoihin perhe asui Turussa. Toimisto sijaitsi asunnon viereisessä huoneistossa. Perheen ja työn yhdistämistä helpotti kodin lastenhoitaja.
Kotona Aino soitti pianoa ja lauloi. Aviomiehensä kanssa he imivät vaikutteita maailmalta, tanssivat gramofonin tahdissa foxtrottia, opiskelivat englantia ja pelasivat tennistä vuoden ympäri.
Aallot tekivät suunnittelussa tiivistä yhteistyötä. Nuorten arkkitehtien toimisto osallistui aktiivisesti alan kilpailuihin. Kilpailutyöt signeerattiin yleensä kummankin nimellä.
Paimion parantolassa he pääsivät soveltamaan funktionalismin oppeja ja muotoilemaan siitä oman inhimillisemmän versionsa, joka teki arkkitehtitoimistosta maailmankuulun.
Paimion parantolan kohdalla Ainon rooli arkkitehtina korostui erityisesti sairaanhoitajien ja ylilääkärin asuntojen suunnittelussa. Lisäksi hän suunnitteli sinne huonekaluja sekä metallista että puusta.
Suunnittelutöiden lisäksi Aino tallensi Paimion parantolaa valokuvaamalla sitä ajan henkeen. Vaikutteita hän sai suoraan avantgarden Bauhaus-koulun opettajana vaikuttaneelta monitaiturilta, László Moholy-Nagylta. Alihankkijat käyttivät Ainon kuvia mainoksissaan.
Aino osallistui suunnittelukilpailuihin myös omilla ehdotuksillaan. Aino-nimellä tänä päivänä myytävän Bölgeblick-lasiston hän suunnitteli Karhula-Iittalan järjestämään käyttö- ja taidelasikilpailuun 1932. Sen muodolla on käytännön lähtökohta. Rengasmainen muotoilu oli tukevuuden lisäksi armollinen mahdollisille lasimassan laatuongelmille.
Aino huolehti myös Paimion parantolaa varten suunniteltujen uusien puuhuonekalujen markkinoinnista. Ulkomaanvienti auttoi taloudellisesti vaikeiden lama-aikojen yli kun arkkitehtitoimiston suunnittelutyöt olivat vähissä.
Vuonna 1935 Aallot perustivat niiden markkinointiin erikoistuneen yrityksen, Artekin, Nils-Gustav Hahlin ja Maire Gullichsenin kanssa. Aluksi Aino toimi yrityksen taiteellisena johtajana mutta siirtyi yrityksen toimitusjohtajaksi 1941 Nils-Gustav Hahlin kaaduttua sodassa. Kansainvälisyyteen tähdänneessä yrityksessä työhön kuului paljon matkustelua.
On sanottu, että kaikki merkittävimmät Aaltojen huonekaluinnovaatiot tehtiin 1930-luvulla, loput olivat niiden variaatioita. Artekin taiteellisena johtajana Aino Aallolla oli merkittävä rooli variaatioiden suunnittelussa.
Artekin piirustuskonttori piirsi Ainon johdolla sisustuksia Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon rakennuksiin. Tuolloin syntyi artekilainen tapa sisustaa.
Aino vastasi itsenäisesti useiden Aaltojen ja Artekin maineen kannalta oleellisten näyttelyosastojen suunnittelusta. Näyttelysuunnittelusta hänet palkittiin mm. Milanon triennaalessa Grand Prixillä 1936.
Muiden projektien takia Ainon aktiivinen suorittava työskentely arkkitehtitoimistolla väheni, mutta Alvarin kerrotaan tukeutuneen kaikissa suunnitelmissa Ainon mielipiteeseen.
Aktiivisesta, kansainvälisestä elämäntyylistä huolimatta Aino kärsi sairauksista pidemmän aikaa. Vuonna 1949 hän menehtyi 55-vuotiaana syöpään.
